Pääsiäinen
Pääsiäiseksi saimme vieraita Sulkavalta. Otimme pyörät allemme ja suuntasimme kohti aurinkoista(?) Itä-merta. Kuinka kävikään?
Sunnuntai
Ensimmäinen yö vietettiin noin 50 kilometriä rannikolta maatilamajoituksessa. Alla olevat kuvat ovat sieltä.
Pääsiaisaamun messuun heräsimme vuokraemäntämme kehoituksesta pieneen Zlibinain kirkkoon. Hän lauloi paikallisessa kirkkokuorossa. Selvisimme paikallisten ihmettelyltä ja kiersimme kirkkoa muiden mukana.
Päivän odotetuin kohde oli ainakin allekirjoittaneelle yöpaikan lähistöllä sijaitseva hylätty ohjustukikohta. Neuvostojoukot ovat aikoinaan rakentaneet sen keskelle Liettuaa paikallisten siitä mitään tietämättä. Mm. Kuuban kriisin aikaan siellä on oltu sormet valmiina laukaisunapeilla. Valitettavasti vierailusta olisi pitänyt sopia etukäteen. Kun ei omat avaimemme sopineet lukkoihin jouduimme vain livahtamaan aidan raosta ihmettelemään maanpäällisiä osia.
Pääsiäinen oli tehnyt Liettuan kolmanneksi suurimmasta kaupungista Klaipedastakin aavekaupungin. Meillä oli jopa vaikeuksia löytää auki olevaa ravintolaa vanhasta kaupungista. Lyhyen lauttamatkan jälkeen ajoimme Kuurin kynnäksellä sijaitsevaan Nidan kylään. Kuvissa näkyy pengerrettyä hiekkadyyniä, ei niin kaukana siintävä Kaliningradin alue ja rikkoutunut aurinkokello.
Maanantai
Aurinkoa sai meren rannasta etsiä. Luntakin satoi aamulla oikein kunnolla. Jalkauduimme kuitenkin Juodkrantessa ihmettelemään noitakukkulan veistopatsaita. Iltapäivällä löysimme lopulta Klaipedasta kadonneet ihmiset. Ne olivat menneet Akropoliksen ostoskekukseen! Söimme hyvin ja keilasimme. Maistoimme jopa liettualaista herkkua(?); savustettuja siankorvia.
Tiistai
Tiistaiaamuna heräsimme Jurbarkasin mainiosta gasthausista. Tukevan aamiaisen jälkeen oli hyvä suunnnata Druskininkain veispuistoon loppupäiväksi. Matkalla bongasimme monia haikaroita ja jokusen kanan ja teimme analyysia Liettuan maataloudesta.
